PAPPINA YHTEISELLÄ TIELLÄ

Puoli vuotta sitten joulukuisena sunnuntaina sain tulla vihityksi pappisvirkaan. Päivä oli odotettu. Mikään ei olisi voinut vähentää kiitollisuuttani kutsumukseni täyttymisestä ja iloani pappeudesta – ei edes edellisenä päivänä katkennut jalkani. Nyt takana on muutama kuukausi seurakuntapapin työtä. Edelleen riemuitsen, että saan olla monien yrityselämävuosien jälkeen kutsumukseni tiellä, pappina Jumalan valtakunnan työssä.

Synodaalikokous kuulostaa näin ensikertalaiselle vaikuttavalta. On merkittävää ajatella, että saan osallistua siihen heti näin tuoreeltaan. Nimi synodaalikokous avaa mieleni maisemaan myös toisen kuvan: yhteinen tie (kr. syn odos). Olemme yhteisellä matkalla pappeina ja osana Kristuksen kirkkoa. Yhteisellä tiellä kuljemme hetken rinnakkain. Odotukset kohtaamisista, yhteisestä jakamisesta ja rakentumisesta ovat korkealla. Ohjelmasta löytyy monipuolisia eväitä yhteyteen, dialogiin ja matkantekoon.

Seurakunta- ja sairaalateologiharjoitteluissani lempi-ikonikseni muodostui vanha koptilainen ystävyyden ikoni. Se kuvastaa minulle matkateon ja kollegiaalisuuden ydintä: Kristus kulkee rinnallamme opastaen ja vahvistaen, ja samoin me saamme asettua toinen toisemme rinnalle. Oman työyhteisön kollegoiden, ordinaatiokoulutuksen mentorointiryhmän ja pappisystävien tapaamiset ovat entisestään vahvistaneet käsitystäni kollegiaalisuuden tärkeydestä omalla vaelluksellani.

Pappisvihkimyksessäni monet papit iloitsivat kanssani. Yhden papin ajatus jäi erityisesti mieleeni - ilo siitä, että olen nyt pappina pastoreiden joukossa. Tavataan Hyvinkäällä!

Katri Grönroos, pastori